Japanin harjoitteluviikot 24.11-17.12.2015

Nyt tulee tajunnanvirtainen blogiteksti suoraan puhelimella kirjoittaen. Japanin reissu alkaa olemaan onneksi loppusuoralla. Olen aika kypsä täällä oloon. Pari viimeistä päivää mennyt sängyssä maaten, koska iltaisin nousee pieni lämpö, nytkin. Tämä viimeinen viikon puolikas meni siis harakoille ja missasin viisi treeniä. Ärsyttää tämä reissussa sairastelu mutta kovassa rasiruksessa laskee vastustuskyky. Ollaan  tukijoukkojen kanssa tarkkoja ettei sairaana treenata. Jos minä en osaa sanoa ei niin sen sanoo onneksi Seppo tai isä. Katsuura viikosta en jaksa edes kirjoittaa. Sama meno siellä oli kun aina ennenkin. Viimeviikko meni treenien kannalta putkeen. Otin omasta mielestäni todella hyvin, sain kovista nimistä tehtyä heittopinnoja. Olisin voinut hyppiä tasajalkaa onnesta joidenkin randoreiden jälkeen. Olimme alkuviikon National Training Centerillä jossa oli hienoin dojo missä olen treenannut. Loppuviikolla siirryimme Kodokaniin. Pakko kertoa hauska yksityiskohta Kodokanista, jossa ollaan siis todella tarkkoja etiketistä. Randorien alkukumarruksissa ei saa pyllistellä alttarille, jossa on tyhjä tuoli ja taulu judon kehittäjästä Jigoro Kanosta. Lisäksi ei tunneta pystykumarrusta, vaan jopa pystyrandorikin aloitetaan ja lopetetaan polvikumarruksella. Hassua kun on itse tottunut rennompaan menoon treeneissä. Haluaisin mahdollisimman nopeasti teleportata itseni ensiksi Lahteen Sanden luo. Sen jälkeen kutsuu Sodankylä jonne on myös ikävä. Siellä saan nauttia ajasta lähimmäisten kanssa. Lisäksi kaipaan lunta ja pakkasia. Tätä ikuista syksyä on ollut jo aivan riittämii. Kiireiltäni en ole vain  koko vuonna  ehtinyt kotona käymään. Nytkin visiitti jää harmittavan lyhyeksi, kun velvollisuudet kutsuu jo joulun välipäivinä Varalaan maajoukkueleirille Japanin viikoista olen myös päivitellyt facebookkiin urheilijasivulleni jotka löytää kun kirjoittaa facebookiin Katri Kakko. Kuvat tekstissä näkyvät vähän vinksin vonksin kun lisättyäni ne tekstiin muuttuivat ne noiksi koodarimerkeiksi,enkä tajua niistä hölkäsen pöläystä. Lisäksi näköjään kappalejaotkaan ei suostu näkymään.

U23 EM-PRONSSIA BRATISLAVASTA

Malagasta asti ollut draivi ja itseluottamus kantoi u23 EM-kisoihin, josta kamppailin pronssisen mitalin. Suomen joukkue lähti Bratislavaan torstaina, kun itselläni oli matsit jo perjantaina. Olin ajatellut kisoja mielessäni aika vähän. Tietty ohjelmat ja treenit oltiin tehty koko syksylle tähdäten U23 EM-kisoihin, mutta arjessa en jaksa miettiä kisoja sen enempää. Tavallaan ajatus oli että nämä on ihan samanlaiset pippalot kuin mitkä tahansa muut kisat.

Näihin kisoihin minun ei tarvinnut kohtuuttoman paljoa pudottaa painoa. Olin edellisen kuukauden aikana katsonut tarkemmin mitä suuhuni laitan, ja toki edellisviikolla Malagassa koettu vatsatauti toimi pienenä esidiettinä ;).

Kisapäivänä jännitti mukavasti. Aloinkin miettiä että tänään ei jäädä ensimmäiseen otteluun. Pääsin ensimmäisen kierroksen kaaviossa vapaalla ollessani sijoitettuna kaaviossa. Vastustajaksi osoittautui minulle hyvä tuttu belgialainen tyttö. Meillä tilastot olivat 1-1. Tällä kertaa vein ottelun nimiini 2 shidon ansioista. Tässä vaiheessa olin tehnyt jo henkilökohtaista historiaa, kun ensimäistä kertaa voitin EM-kisoissa matsin. 

Toiseksi vastustajaksi tuli minulle tuntematon espanjalainen. Ehdin katsoa hänen edellisen ottelun ja ihan pirtsakasti vei venäläistä.  Voitto heltisi minulle alle minuutissa käsilukolla jonka pääsin matossa rakentamaan. En minulla ollut oikeastaan hätää koko matsissa

.

Semifinaaliin tuli puolainen vastaan. Olin edellisen kerran ottanut häntä vastaan 3 vuotta sitten ja saanut ihan pataan keräten 4 varoitusta, jonka johdosta minut oli heitetty pihalle matsista. Nyt matsi kului ihan tasaisessa väännössä.  Puolessa välissä sain passiivisuudesta varoituksen, kun puolainen oli ollut pari aloitusta aktiivisempi. Viimeisen minuutin kohdilla sain oman mattokäännön onnistumaan ja sidonnankin muutamiksi sekunneiksi päälle. Harmi vaan vastustaja tuli sieltä pois minun sählätessä, ja vuorostaan otti minut shidontaan. Arvaatte varmasti että jäi vähän kaivelemaan…

Pronssiotteluun sain vastaan romanialaisen. Olen joskus leireillä ottanut häntä vastaan ja niissä väännöissä on molemmille tullut heittosuorituksia. Pekkiksen kanssa sovittiin taktiikaksi liike ja tilan pitäminen. Halu voittaa oli isompi kuin koskaan ennen. Olin kuitenkin rento ja rauhallinen odotellessani sermin takana tatamille pääsyä.Ottelun alku lähti hyvin minun komennossani liikkeelle. Noin reilun minuutin jälkeen romanialainen joutui paikattavaksi, kun otsaan tuli verta vuotava haava. Tämän jälkeen vastustaja ryhdistäytyi ja hänen tyyli vaihtui aggressiivisemmaksi kahvan hakkaamiseksi. Itse kuitenkin pysyin tahdissa mukana. Loppua kohti homma lähti taas enemmän omaan komentoon. Vastustaja sai varoituksen passiivisuudesta, jonka vuoksi siirryin johtoon. Loppumatsin otin tarkasti ilman mitään sen suurempia virheitä. Kellon soidessa olo oli kyllä niin onnellinen! Niin monta vuotta olen kiertänyt pitkin maita ja mantuja, ja nyt viimein tuli arvokisamitali. Tietty nälkä kasvaa aina syödessä ja halu pärjätä tulevaisuudessa on entistä suurempi.

Seuraava matka on jo ensiviikolla, kun lähden Japaniin reiluksi kolmeksi viikoksi harjoittelemaan. Ekaksi viikoksi harjoittelupaikkana toimii mikäs muukaan kun vanha tuttu Katsuran Budo University. Paikka on tullut tutuksi, kun parina kesänä on siellä tultu pöyrittyä. Viime kerran Katsuratarinoihin pääse käsiksi täältä. Tokion Gran Slamin viikolla harjoittelupaikat menevät kiinni, kun kaikki haluavat mennä katsomaan kisaa. Me menemme myös kannustamaan kisassa matsaavia suomalaisia.

Kisan jälkeen jäämme harjoittelemaan Tokioon leirille pariksi viikoksi. Nyt on hyvä aika panostaa peruskuntoon ja lisätä tekniikkaharjoittelua kun syksy menty kohisten kisasta kisaan.

Molemmat kuvat EJUN sivuilta

Malagan European Cup

Syksyn kisat olivat olleet ennen Malagaa hieman tahmeita. Otteluvoittoja tuli, mutta myös typeriä ja huolimattomia virheitä ja häviöitä. Malagaan lähtiessä minulla oli huono viikko. En suorastaan hyppinyt ilosta kisaviikolla. Kärtytti ja jätin treenejä ison väsymyksen vuoksi väliin. Tuntui että oli odottanut syksyn kisakaudelta paljon parempaa tulosta.

Malagaan saapuessa mieli oli jo parempi. Paino oli tippunut kisoihin kivuttomasti ja oli ihan kiva olla lämpimässä Espanjassa marraskuisen Suomen sijaan. Kisa-aamu meni normaaleissa tutuissa ja turvallisissa rutiineissa. Kehokin toimi hyvin. Sain hyvät lämmittelyt ja aineenvaihduntakin onneksi toimi. 

Ensimmäiseen otteluuni tuli vastaan espanjalainen sarjaa ylempää otellut tyttö. Olin aika hukassa hänen ristikahvan vuoksi ja pitkien käsien vuoksi. Onneksi vastustaja ei tehnyt oikein kahvasta mitään ja minä pääsin aina kuitenkin yrittämään ensiksi. Tuomarilinja oli hävyttömän puolueellinen. Vastustaja teki ainoan yrityksen kun ottelua oli 30 sekuntia jäljellä. Joukkuekaveri totesi että Espanjalaisen olisi pitänyt jo siinä vaiheessa hävitä kolmella passiivisuusvaroituksella. Ottelu meni kuitenkin jatkoajalle ja meidät molemmat julistettiin jo kerran voittajaksi, ennen kuin vedin portsarilla vastustajalta kupit nurin ipponin (10p.) arvoisesti. Hieman alkoi hapottamaan melkein yhdeksän minuutin ottelu.

Toisessa matsissa vastaani tuli turkkilainen. Turkkilaisen ottelutyyli oli kyttäävä ja rauhallinen. Se oli minulle onni, koska toinen ottelu tuli pian vastaan ensimmäisen jälkeen. Viimeisessä aloituksessa sain hänet kammettua jalkakoukulla wazarilla (7p.). Luulin jo voittavani mutta piste poistettiin ja jälleen oltiin jatkoajalla. Onneksi tämä ottelu ei venynyt hirveän kauan ja sain hänet uranagella (takavyö) selälleen ja voitto kotiin tuli wazarilla.

Semifinaalissa vastaani tuli todella pitkä venäläinen. Meriittilistaltaan sarjan kovimpia mm. viimevuonna alle 23-vuotiaiden euroopanmestaruuskisoista pronssia. Ensimmäisestä aloituksesta venäläinen pyyhkäisi minulta jalat kohti kattoa, mutta onneksi ehdin kierähtää ilmassa mahalleen. Hätä ei vielä siihen loppunut, kun muistin jo viittä vaille sidonnassa vastustajan olevan mattonaisia. Hirveällä raivolla taistelin itseni sieltä pois.  Loppumatsi meni tasaisesti. Venäläinen kuitenkin simahti pahasti ja sain riehuttua hänelle passiivisuusvaroituksen. Pidin johdon loppuun asti, ja sain pääsylipun finaaliin. 

Finaalissa vastaan tuli jälleen espanjalainen. Matolle kuulutettiin tuomari kas kummaa espanjalainen tuomari! Siinä vaiheessa tiesin että tätä ei varoituksella voiteta. Mentiin jälleen jatkoajalle ja parin aloituksen jälkeen sain vastustajan kyljelleen (5p.) ostogarin jälkeisellä koukulla. Voitto oli minulle aikuisten European Cup-tasolla ensimmäinen.  Päivä oli kova, eikä ollut kyllä vieläkään ollut parasta Katria. Pää onneksi toimi enkä murtunut vaikka oltiin useasti jatkoajalla. Otin rohkeasi ja menin hyvin tilanteisiin mukaan. Suunta oli matseissa oikea ja jano menestyä on kova.

Malagan jälkeen joukkue jäi leirille. Puolet sai ruokamyrkytyksen allekirjoittanut mukaan lukien. Eli leiri meni itselläni sängyssä maaten. Hotellissa oli iso buffetti, joka on aina hygieniariski. Kävimme myös lukemassa hotellin arvosteluja netissä, joissa moni muukin oli kertonut ruokamyrkytyksestä ja epäilivät hotellin tarjoavan pilalle mennyttä ruokaa. Kerrankin oli hyvä syy syödä suoraan kokin paistamia pihvejä ja ranskalaisia perunoita. 

 Ehdin toipua Pajulahdessa järjestettyyn maajoukkueleirille. Me alle 23-vuotiaiden EM-kisoihin otimme aika rennosti. Mitään ihmeellistä siellä ei enää tehty, muutamia teräviä randoreita. Bratislavaa kohti lähdetään torstaina 12.11 ja perjantaina pääsenkin jo tosi toimiin.

Hyvää isänpäivää kaikille isille, varsinkin mun. Oot paras!

Mitskumimmt. Itsellä edellisviikon judoista vielä mustasilmä.

Sankakutilanne- Ja jälleen kaveri pääsi pakoon!

Valkoiset auringonpalvojat. Säät oli kyllä pääsääntöisesti pilvistä ja tuulista.

Pariisin pikakeikka

Viime sunnuntaina lähdettiin Annin kanssa kohti Pariisia Grand Slamin jälkeiselle leirille. Muut leirille osallistuvat suomalaiset olivat osallistuneet kisaankin joten he olivat jo paikanpäällä. Rytmiryhmämme selvisi kommelluksitta  Charles de gaullen lentokentälle mutta meille luvattua kyytiä ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Jaanalta tippui onneksi hotellin osoite ja metropysäkin nimi. Uusi päävalmentaja Jaakko oli kieltänyt auttamasta meitä enempää, oli kuulemma meidän aika selviytyä ihan kahdestaan. Tietty olimme molemmat aikaisemminkin olleet kyseisessä paikassa mutta molemmat kuljetaan yleensä joukon perässä huonoon suuntavaistoon vedoten…

 Ensiksi hankimme infotiskiltä juna/metrokartta ja etsittiin Jaanan kertoma asema.  Infosta saatiin sitten ohjeet miten pääsemme määränpäähän. Junassa meitä tuli neuvomaan ystävällinen paikallinen ja saimme varmistuksen että olemme oikeassa junassa. Pääsimme kommelluksetta asemallemme. Ainoa asia oli ettei meillä ollut mitään hajua minne siitä pitäisi jatkaa. Suunnitelmamme seurata talojen numeroja oli heikko ja löysimme itsemme jo toisen metroaseman vierestä. Tämän jälkeen piti turvautua taas paikalliseen apuun, jonka neuvoja noudattaen pääsimme vihdoin Judo Instituutin viereiseen F1 muovihotelliin.

Leiri meni ihan putkeen. Otin kaksi harjoitusta päivässä. Pyrin pitämään randoreiden määrää vähän pienempänä kun vuoden pääkisa U23-EM ovat tulossa. Leiri oli myös hyvä paikka haastaa oman sarjan parhaimmistoa ja tutkia heidän tyyliään. Voimassa tietty jäin jälkeen mutta liike onneksi auttaa sen puutteeseen aika hyvin. Oli myös mukava saada heitettyä kesällä harjoittelemillani heitoilla.

Instituutin judohalli oli edelleen käyttökiellossa rakennusvirheen vuoksi ja jouduimme viereisen urheilukeskuksen ahtaaseen liikuntasaliin. Onneksi treenit jaettiin ja pikkusarjalaiset treenasivat ensiksi ja meidän treenien jälkeen tulivat -63 ja sitä suuremmat. Miesten harjoitukset olivat metromatkan päässä. 

Ensiviikolla otetaan määränpää kohti Malagaa. Siellä osallistun Malagan European Cup kisoihin ja jään leirille hiomana kuntoani kohti EM-kisoja. Oispa siellä olisi lämmin :)

Tampereen European Cup

Serbian jälkeen seuraavana viikolla oli European Cup ihan täällä kotosuomessa Tampereella. Punnituksessa selviytyneenä lukkiuduimme Annin kanssa hotellihuoneeseemme katsomaan Vain elämää-ohjelmaa ja tankkamaan nestettä ja ruokaa. Illan lopputulos oli hyvä mieli ruuasta ja Maija Vilkkumaan lauluista. Chill!

Matsipäivänä minua hermostutti tavallista enemmän. Omaa otteluvuoroa odotellessa olo oli levoton. Normaalisti olen aika tyyni ja varma itsestäni. Tampereella sarjat olivat pieniä, joten pääsin ensimmäisen kierroksen vapaalla. Vastaan tuli norjalainen. Meillä voitot olivat 1-1. Sain ajettua norjalaiselle passiivisuusvaroituksen. Vastustajan tyyli oli hirmu jähmeä, kädet suorana ja asento linkussa. Viimeisessä aloituksessa tein huonon lonkan, josta tuli minulle mattoonvedosta varoitus. Varoitus oli minusta vähän niin ja näin ehkä siinä painoi jo aikaisempi tekeminen, koska omaani huonommista yrityksistä aina ei tule varoitusta, onhan se ristiriitaista että seisomalla ja jäkittämällä paikoillaan varoitusta ei olisi annettu. Pari minuuttia väännettiin jatkoaikaa, kunnes sain toisen varoituksen passivisuudesta. Tämä meni ihan oikein. 

Kuva: Pajudo

Ottelun jälkeen menin istumaan katsomoon. Seppo tuli vierelle ja sai kuunnella pari minuuttia rumia sanoja suustani. Suutuspäissäni en riehu, itke enkä raivoa vaan usein se jää vain sisälle tekemään pahaa fiilistä. Teki mieli vain pakata kamat ja lähteä kisapaikalta. Onneksi Seppo oli vierellä ja osasi jopa nauraa hyväntahtoisesti tosikko Katrille. 

Iltapäivän keksityin viettämään aikaa hyvien tyyppien kanssa ja kannustamaan muita suomalaisia judokoita. Viimeiseen otteluuni valmistauduin lämmittelemällä rauhallisesti. Taas tuntui että ongelma aineenvaihdunnan puute palasi. Tällöin en saa hikeä päälle millään. Vähennän tällöin vaatetta, koska silloin tulee myös tukala olo kaikista jumppakamoista. Olo on parempi hieman viileänä. Onneksi ongelma on ollut vuoden sisällä jo niin useasti että osaan suhtautua rauhallisesti siihen. Ottelussa tulee tuntumaan pahalta, mutta sinne mennään.

Otteluun tuli vastaan britti, jonka voitin viime vuonna samassa kisassa. Ennen matsia tsemppasin ja ajattelin että tämä on tällainen työpäivä mutta pitää hoitaa homma kotiin. Ajoin hänelle kaksi varoitusta passiivisuudesta ja heitin osotolla yukon (5p.). Matsin jälkeen päävalmentaja Jaska sanoi että näytti pakkopullalta. Joo päivä oli kyllä yhtä kuivaa surkeaa vehnäpullaa ilman sokeria.

Kuva:Pajudo

Zagrebin European Cup

Serbian kisa oli European cupiksi hyvän tasoinen. Sarjat olivat isot ja osallistujissa oli paljon kovia nimiä. Ensimmäisellä kierroksella vastaani tuli bosnialainen. Lähdin matsiin varovaisesti tunnustellen mitä olisi luvassa. No ei ollut oikein mitään luvassa, tyttö ei ollut aktiivinen enkä ollut oikeastaan pulassa missään vaiheessa. Ajoin hänelle kaksi varoitusta passiivisuudesta. Ajattelin sen riittävän, joten loppu meni rauhallisesti, kunnes viimeisellä minuutilla sain päätettyä ottelun käsilukolla.

Toisessa matsissa oli itselleni tuntematon serbialainen. Olin katsonut hänen edellisensen matsin ja päätin keskittyä blokkaamaan aloituksissa hänen hieman erilaisen otteen. Tämä onnistui, ja sain taas ajettua kaverille passiivisuusvaroituksen. Ottelun puolessa välissä vastustaja muutti omaa taktiikkaansa ja pääsi pystykieppiin sisälle. Kaaduimme molemmat mahalleen mattoon. Vastustajalla oli kuitenkin hyvin vielä ote kiinni, jolla hän sai minut hitaasti rullattua ylitseen ja selälleen. Tästä tuli wazari (7p.). Menin toisen johdosta hätääntymään, vaikka aikaa tasoitukseen olisi ollut vaikka kuinka paljon. Riskillä lähdin cross-grip otteesta lonkkaheittoon, josta serbi minut rullattua toisella wazarilla. Ihan typerää riskinottoa tuossa vaiheessa ottelua. 

Kolmas ottelu oli belgialaista vastaan. Olimme edellispäivänä pitäneet toisillemme seuraa punnituksessa ja turisseet sitä sun tätä. Häneltä olin kuullut että European cupeista poistuu kisa-aamun kontrollivaaka, jolla pyritään kontrolloimaan liian suuria painonpudotuksia. Ottelu meni kuten yleensä leireillä meidän randorit/sparrit eli tasaista vääntöä harvoilla pistesuorituksilla. Tällä kertaa kuitenkin minä vein voiton. Sain otepelillä ja hallinnalla vastustajalle kolme varoitusta.

Kisahalli

Neljänteen otteluun vastaani tuli ranskalainen, joka on menestynyt myös isommissa kisoissa. Ranskalainen oli umpivasuri ja otteli erittäin syvällä kahvalla.  Yritin aina pelata alkuun omilla otteilla hänen kahvakätensä pois. Tämä onnistui ja ranskalainen ei edes yrittänyt tehdä mitään ilman hänen lempiotetta. Tämän jälkeen sain itse varoituksen mattoonvedosta (epäonnistunut yritys). Seuraavaksi vastustaja  sai taas varoituksen passiivisuudesta ja minun varoitukset seurasivat seuraavassa aloituksessa perässä. Viimeisellä minuutilla ranskalainen sai syvän kahvansa kiinni. Taas vähän hätäköin ja pelkäsin varoitusta, joten lähdin yrittämään polvisodea. Tästä ranskalainen heivasi minut jostain ihmesuuntaan selälleen. Harmi että kisoista ei ollut livelähetystä eikä tallenteita, koska tilanne jäi kyllä mietityttämään. 

Kisasta tuli mukavasti otteluita. Reissun valmentajan mukaan hävityt ottelutkin olisi olleet hyvin voitettavissa. Lensin liian helpoista tilanteista. Lähinnä johtuivat tekemistäni virheistä. Tietty parasta judoa on aina se kun osataan hyödyntää vastustajan virheet. Mutta omat virheeni olivat enemmänkin lasten kisojen tasoa. Suosittelen kyllä kisaa kaikille suomalaisille. Tullessamme kotiin Valtosen Tommi totesi että taas on nähty Serbiasta ehkä se 200m mikä liikuttiin hotelilta kisahallille. Niimpä, harvoin tämä mitään glamouria on.

Syksyllä tapahtuu

Kisakausi starttaa näillä hetkillä. Ja olen siitä enemmän kuin innoissani. Ensi viikolla on European Cup Serbiassa. Ja seuraavalla viikolla kotikisa eli Tampereen European Cup. Melkein odotan tulevia kisoja yhtä innolla kuin joulua. Oikeastaan into on lievä ilmaisu. Nautin niin paljon kisoista ja tatamilla olosta. Nyt varsinkin voi olla ihan jees kisata kun kunto alkaa viimein olla kondiksessa, eikä matsit tule olemaan niin paljoa ystävysten tahdon ja sisun taistelua, kun kunto loppui keväällä melkein joka matsissa.

Juostessa tuntuu hyvältä. Lenkit, jotka aiheutti minulle kiroamista ja läkähdystä alkukesästä, menee kuin vettä vaan lenkkipolulla kirmatessa. Kiitos historialliset Salpausselän mäet ja kummut, teistä onkin hyötyä. Soitinkin isälle yhden lenkin juoksun jälkeen innoissani, että nyt vihdoin viimeinen se happi virtaa keuhkoissa!

Voimatreenit ovat menneet ihan ok, vaikka niistä en ole läheskään yhtä innoissani kuin esimerkiksi juoksusta. En tiedä, mikä minua siinä suhteessa kinnaa vastaan. Onhan  voimanhankintakin kivaa, mutta ei vain säväytä niin paljoa. Osassa liikkeistä tulokset ovat parantuneet, osassa tulokset hieman tippuneet, kun ei olla siihen voimaan viimeiseen puoleen vuoteen ehditty panostaa. Itse olen aikamoinen hätähousu välillä ja hoppuilen että tätä ja tätä lisää, pitäisi ja tarvitsisi. Onneksi mukana on lehmän hermoinen Aaltosen Seppo, joka sanoo, että ”Katri kuule kun kaikkea ominaisuuksia ei voi kehittää samaan aikaan”.  Ja Katrihan kuuntelee. 

Ainoa ongelma on tällä hetkellä vanha tuttu niska ja hartiaseutu. Jälleen keskiviikon aamutreenissä onnistuin sen jumittamaan. Kun se on kuormittunut, niin ei tarvita kuin yksi äkkinäinen liike saamaan sen jäkkiin. Sängystä ylösnouseminen oli aikamoinen näytös, ja siis olen vasta 21-vuotias… Parit harjoitukset jäivät ikävä kyllä väliin, onneksi ne eivät nyt maailmaani kaada. Tärkeintä on saada niska rennommaksi. Relaxantit, kipulääkeet, hieronta  ja sähköä niskaan on aika hyväksi todettu konsepti. Tämä on kyllä niin tervettä hommaa aina välillä. 

Kahden kisan jälkeen saan huohahtaa hieman. Olen monesti vetänyt kolmekin kisaa peräkkäin, mutta nyt päätettiin ottaa vain kaksi ja jättää Lissabonin isompi kisa välistä. Menen lokakuussa Pariisin Grand Slamin leirille. Kisat valitaan harjoittelun mukaan ja treenaan katsoen pidemmälle kuin pelkkiä olympiakarsintapisteitä metsästäen.  Marraskuussa on vielä parit kisat. Eli aika hässäkkää tulee olemaan syksy ja alkutalvi. Miten sitä muutenkaan ajan saisi kulumaan ;).

Treeniä kotisalilla Miskan kanssa. Käynnissä myös tulevien mestareiden aamuharjoitukset.

Ja tietty treenien jälkeinen selfie Annin kanssa. Kuinka vaikeaa onkaan saada hyvä kuva ;)

ADT kävi kylässä

Oli synkkä ja myrskyisä yö, kun joku soitti ovisummeria taukoamatta... No ei edes ollut yö eikä edes sitä myrskyä. Olen kuitenkin sen verran tarkka, etten avaa ovea iltaisin, jos en tiedä, kuka siellä alhaalla rimputtaa kelloa. Alettiin miettimään Sanden kanssa, että joku todella haluaa sisään, kun vain meidän kelloa soittaa.  Hetken kävi mielessä kyllä, että olisiko siellä melkein naapurissa asua Ikälän Anni hädissään kelloa soittamassa. No yhtäkkiä joku heitti kivellä ikkunaan (asutaan kolmannessa kerroksessa). Tällöin terve uteliaisuus vei voiton, ja avasin parvekkeen oven. ”ADT iltaa, tultaisiin testaamaan” alhaalla oleva mies huikkasi.

Kävi ilmi, että he olivat käyneet jo edellisenä päivänä, mutta me emme olleet silloin kotona. Melkoista salapoliisin duunia kyllä saivat tehdä, kun olivat päätelleet ikkunamme on se, missä ei palanut valoa ja muistivat vielä oikein eilen illalla. Testitilanne on minulle kisoista ja leiriltä tuttu. Mutta ainahan se jännittää ja näyte on vaikea antaa, kun vieressä seisoo testaajaa. Hankala velvollisuus, mutta kyllä se menettelee, kun olen kaurapuurourheilun (puhtaan urheilun) puolella. Onneksi testaajat ovat rentoja ja ymmärtäväisiä. Sandekin sai leffaseuraa. Tällä kertaa meni varmaan 1,5h siitä, kun testaajat astuivat sisään ja lähtivät.  Sanoin heille, että tämä kerta oli vielä helppo, kun en ollut jumpannut painoa. Silloin nimittäin kestää, kun kroppa imee nesteen kuin sieni itseensä. Voi kunpa näytteen voisi antaa syljestä.

MM-kisojen loppuviikko meni levätessä. En ollut kuitenkaan ihan tyylipuhdas sohvaperuna, vaan kävin pari kertaa judotekniikkaa hiomassa ja kerran puntilla. Puntilla liikkeet olivat vain itselle kivoja liikkeitä. Lopetin heti kun alkoi tuntua ikävältä :D. Mahtavaa kun normaalisti tuollainen käytös olisi ehdoton EI! Viikonloppuna käytiin Sanden viettämässä kesän viimeisen viikonlopun Porvoossa. Oli virkistävää olla muualla, kuin itselle tutussa Lahdessa.

Olen akkujen latauksen jälkeen painanut läpi pari raskaampaa treeniviikkoa. Nyt saa tehdä paljon harjoituksia, kun ennen MM-kisoja piti olla todella tarkka treenin suhteen. Peruskuntoa ollaan tehty, vaikka seuraavat kisat jo parin viikon päästä. Pääasia että olen alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa tikissä.

Sain syliini porvoolaisen rentoutujasielun Felixin

Lukion liikanmaikan sijainen. En saanut suurta suosiota, kun ei ollutkaan sählyä.

MM-kisat ja sen jälkeistä pohdintaa

Ensimmäiset yleisen sarjan arvokisat on nyt koettu futuristisessa Astanassa. Ja olihan kisojen taso jäätävä. Monia huippunimiä tippui jo ensimmäisille ottelukierroksille. Kisat poikkesivat suuruudellaan mutta samanlaista matolla olo oli kuin muissakin kisoissa. En mitenkään normaalia enemmän jännittänyt tätä kisaa. Osallistujia oli yli 700 ja maita oli mukana 120. Omassa sarjassa oli 43 osallistujaa.  Arpa ei ollut minulle kaikkein kovimmasta päästä mutta kova kuitenkin. Noihin kisoihin ei kyllä hyvää arpaa pysty lähteä toivomaan, aika monella on yleisen sarjan arvokisa-tai Gran Slam/Prix mitaleja.

Vastaani asettui kosovolainen. Olin tänä vuonna kerran ottanut häntä vastaan leirillä Budapestissa. Matsi meni tasaisesti viimeiselle minuutille kunnes kosovolainen koukkaisi minut selälleen josta tuomarit antoivat wazarin. Loppua en vain saanut ajettua kiinni.  Molemmat reissun valmentajat sanoivat että matsi oli hyvä ja mahdollisuudet ottelun voittonkin olisi olleet. Nyt jälkikäteen matsin katsottuna en voi sanoa olla olleeni erityisen tyytyväinen, kun tiedän että etten päässyt parhaaseni suoritustasoon. Kädet olisvati saaneet työskennellä  ja raastaa enemmän, en tehnyt omaa tekniikkaa monipuolisesti vaan odottelin vastaheitoin paikkaa (joka osittain koituikin kohtaloksi :D). Käsiin kuitenkin tarvitsisin enemmän voimaa.  En enää ole niin heikko kun aikaisemmin mutta harmi vain kieppiin on pitkä ja työläs matka vastustajan vahvojen käsien läpi. Pidän liikkuvasta tyylistä, mutta välillä tuntuu etten jaksa pitää tätä tyyliä matsin loppuun asti. Onneksi fysiikkapuoli on loppupelissä palapelin helpoin palanen, varsinkin kun on osaava valmentaja auttamassa. 

 

Nyt syksyksi otan myös tavoitteeksi harjoittelupainon ja rasvaprosentin laskemisen.  MM-kisoissa huomasin, että ei ole vaan varaa antaa muille etua edes edellä mainituissa asioissa. Painonpudotukset eivät ole isoja suurimmalla osasta kisasiskoista. Judossa olympialaisiin pyrkivillä on jatkuvasti kisakausi päällä, joten paino ei ole todellakaan montaa kiloa yli painoluokan. Vaikka painonpudotus ei aina näykään välttämättä omissa otteluissa niin selvästi, niin uskon, että voisin saada itsestäni otteluissa huomattavasti paremmin irti. Varsinkin jos päivä pitenee ja otteluita tulee enemmän. Tällä kommentilla ei ole mitään tekemistä ulkonäön kanssa, vartaloni on vain työväline, jonka täytyy olla kunnossa. 

Seuraavaksi aletaan kohottaa kuntoa kohti alle 23-vuotiaiden EM-kisoja. Seppo kertoi että kovaa treeniä olisi ensiviikolla luvassa. Kyllähän se minulle käy! Seuraava kisa on kuukauden päästä European cup Serbiassa. Suomessa minut syksyllä nähdään kisaamassa Tampereen European cupissa ja marraskuussa menen Malagaan hakemaan vielä tatsia ennen pääkisoja. En ota syksyllä yhtään olympiakarsintakisaa, koska muuten kisat ja leirit tulisivat yhtenä ryppäänä kuukauden sisään. Tietty uskon että pystyn matseja karsintatasollakin voittamaan, mutta olen nuori ja minun ei tarvitse hätäillä saanko pisteitä vai en. Tärkeintä on nyt vain saada mahdollisimman paljon otteluita, jotta isompaa kv-menestystä tulisi parin vuoden päästä. Luulen, että minulla on potentiaalia kehittyä hyvinkin paljon muutamassa vuodessa, jos vaan pysyn ehjänä ja terveenä. 

Kiitos kaikille tsempeistä mitä sain runsaasti kisoihin.

Valmistautumista MM-kisoihin paikoissa Berliini ja Riihimäki

Alkuviikolla olin Berliinissä kolmen päivän leirillä. Leiri oli järjestetty alle 21-vuotiaiden leirin yhteyteen. Leirikaveriksi reissuun lähti Jaana Sundberg ja tietysti Suomen juniori olivat seurana osan leiristä. Leiri taitaa olla junioreiden yksi suurimmista tuolla tasolla. Monista maista oli myös aikuisia saapunut leirille. Tämä oli hyvä koska sai kovia randoreita, ja halutessaan sai ottaa junnun kanssa, jolloin sai tehtyä enemmän heittoja. Varsinkin OTC-leirit ovat olleet useasti pelkää tappelua koko randorin ajan, eivätkä kovin heittorikkaita. Positiivista heittojen lisäksi leirillä oli että huomasin kuntoni hieman parantuneen. Edelleen pyrittiin ottamaan isoilla tehoilla ja määrä oli siksi yleensä 4 pystyrandoria per/treeni.

Viimeisen harjoituksen jälkeen Berliinissä. Kannattaa muutkin aikuiset hyödyntää tämä leiri.

Alkuperäistä muuria vartiotorneineen.

Yleensä leireillä ei jaksa tai ei ole aikaa kierrellä turistina. Tällä kertaa tsempattiin ennen kotiin lähtöä ja päätettiin käydä katsomassa ja yleissivistämässä itseämme Berliinin muurilla tai oikeastaan sen jäännöksillä. Keskellä vihreää ja idyllistä kaupunkiosaa muistutti ankea ja harmaa kaksinkertainen muuri kylmästä sodasta. Kyllä saa olla tyytyväinen kun saa elää rauhan keskellä nykyaikaisessa modernissa maailmassa. Sanonta matkailu avartaa pitää paikkaansa.

Jaoinkin jo Facebookin urheilijasivullani uutisen pääsystäni Kazakstanin MM-kisoihin. On mahtavaa päästä yhteen judomaailman arvostetumpaan tapahtumaan kisaamaan. Hienoa on myös se että minulle haluttiin antaa mahdollisuus kerätä kokemusta tulevaisuutta ajatellen. Tietysti osa vastustajista on tuttuja harjoitusvastustajia leireiltä, mutta heistäkin jokainen on kiven kovassa MM-kunnossa hakemassa pisteitä Rion olympialaisiin. 

Itselläni oli tähtäimessä alle 23-vuotiaiden EM-kisat, enkä alun perin edes ajatellut kilpailevani yleisen sarjan arvokisoissa. Tosissaan mietittiin että onko kisa fiksu minun kisakalenteriin mutta tultiin tulokseen että se käy.  Seuraavathan MM-kisat ovat rengaskisojen takia vasta 2017. Onneksi myös Jaana on vielä mukana.  Ei tarvitse yksin siellä harhailla kun on mukana kokenut kettu.

Olemmekin nyt kesällä tehneetkin osa valmistavista harjoituksista yhdessä. Yleensä olen valmistautunut yksin arvokisoihin kun Lahdessa ei ole ollut muita lähtijöitä. Viikonloppuna Riihimäellä olivat viimeiset kovemmat treenit ennen kisoja. JP veti harjoitukset ja antoi minullekin paljon hyviä neuvoja. Teimme anaerobisia pätkiä judolla sekä kuntopiiriliikkeillä kahdessa eri harjoituksessa lauantaina. Mietin joka kierroksella lajivalintani hulluutta ja lajeja jossa pääsisi niin paljon helpommalla kuin judossa. Harjoitusten jälkeen olin tietty supertyytyväinen itseeni. Sunnuntaina oli nopeutta ja teräviä heittoja.  

Vielä on ensiviikonloppuna edustusvalmennusleiri Pajulahdessa. Ja siellä tehdään viimeiset säädöt ennen kisoja. Ei tietty mitään mullistavaa kun kisoihin siitä on reilu viikko. Seuraava postaus onkin sitten itse kisareissusta.

Parempi myöhään kun ei milloinkaan. Lenkkireissun jälkeen ensimmäinen kertaa tänä vuonna Suomessa uimassa. :)