Pariisin pikakeikka

Viime sunnuntaina lähdettiin Annin kanssa kohti Pariisia Grand Slamin jälkeiselle leirille. Muut leirille osallistuvat suomalaiset olivat osallistuneet kisaankin joten he olivat jo paikanpäällä. Rytmiryhmämme selvisi kommelluksitta  Charles de gaullen lentokentälle mutta meille luvattua kyytiä ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Jaanalta tippui onneksi hotellin osoite ja metropysäkin nimi. Uusi päävalmentaja Jaakko oli kieltänyt auttamasta meitä enempää, oli kuulemma meidän aika selviytyä ihan kahdestaan. Tietty olimme molemmat aikaisemminkin olleet kyseisessä paikassa mutta molemmat kuljetaan yleensä joukon perässä huonoon suuntavaistoon vedoten…

 Ensiksi hankimme infotiskiltä juna/metrokartta ja etsittiin Jaanan kertoma asema.  Infosta saatiin sitten ohjeet miten pääsemme määränpäähän. Junassa meitä tuli neuvomaan ystävällinen paikallinen ja saimme varmistuksen että olemme oikeassa junassa. Pääsimme kommelluksetta asemallemme. Ainoa asia oli ettei meillä ollut mitään hajua minne siitä pitäisi jatkaa. Suunnitelmamme seurata talojen numeroja oli heikko ja löysimme itsemme jo toisen metroaseman vierestä. Tämän jälkeen piti turvautua taas paikalliseen apuun, jonka neuvoja noudattaen pääsimme vihdoin Judo Instituutin viereiseen F1 muovihotelliin.

Leiri meni ihan putkeen. Otin kaksi harjoitusta päivässä. Pyrin pitämään randoreiden määrää vähän pienempänä kun vuoden pääkisa U23-EM ovat tulossa. Leiri oli myös hyvä paikka haastaa oman sarjan parhaimmistoa ja tutkia heidän tyyliään. Voimassa tietty jäin jälkeen mutta liike onneksi auttaa sen puutteeseen aika hyvin. Oli myös mukava saada heitettyä kesällä harjoittelemillani heitoilla.

Instituutin judohalli oli edelleen käyttökiellossa rakennusvirheen vuoksi ja jouduimme viereisen urheilukeskuksen ahtaaseen liikuntasaliin. Onneksi treenit jaettiin ja pikkusarjalaiset treenasivat ensiksi ja meidän treenien jälkeen tulivat -63 ja sitä suuremmat. Miesten harjoitukset olivat metromatkan päässä. 

Ensiviikolla otetaan määränpää kohti Malagaa. Siellä osallistun Malagan European Cup kisoihin ja jään leirille hiomana kuntoani kohti EM-kisoja. Oispa siellä olisi lämmin :)

Tampereen European Cup

Serbian jälkeen seuraavana viikolla oli European Cup ihan täällä kotosuomessa Tampereella. Punnituksessa selviytyneenä lukkiuduimme Annin kanssa hotellihuoneeseemme katsomaan Vain elämää-ohjelmaa ja tankkamaan nestettä ja ruokaa. Illan lopputulos oli hyvä mieli ruuasta ja Maija Vilkkumaan lauluista. Chill!

Matsipäivänä minua hermostutti tavallista enemmän. Omaa otteluvuoroa odotellessa olo oli levoton. Normaalisti olen aika tyyni ja varma itsestäni. Tampereella sarjat olivat pieniä, joten pääsin ensimmäisen kierroksen vapaalla. Vastaan tuli norjalainen. Meillä voitot olivat 1-1. Sain ajettua norjalaiselle passiivisuusvaroituksen. Vastustajan tyyli oli hirmu jähmeä, kädet suorana ja asento linkussa. Viimeisessä aloituksessa tein huonon lonkan, josta tuli minulle mattoonvedosta varoitus. Varoitus oli minusta vähän niin ja näin ehkä siinä painoi jo aikaisempi tekeminen, koska omaani huonommista yrityksistä aina ei tule varoitusta, onhan se ristiriitaista että seisomalla ja jäkittämällä paikoillaan varoitusta ei olisi annettu. Pari minuuttia väännettiin jatkoaikaa, kunnes sain toisen varoituksen passivisuudesta. Tämä meni ihan oikein. 

Kuva: Pajudo

Ottelun jälkeen menin istumaan katsomoon. Seppo tuli vierelle ja sai kuunnella pari minuuttia rumia sanoja suustani. Suutuspäissäni en riehu, itke enkä raivoa vaan usein se jää vain sisälle tekemään pahaa fiilistä. Teki mieli vain pakata kamat ja lähteä kisapaikalta. Onneksi Seppo oli vierellä ja osasi jopa nauraa hyväntahtoisesti tosikko Katrille. 

Iltapäivän keksityin viettämään aikaa hyvien tyyppien kanssa ja kannustamaan muita suomalaisia judokoita. Viimeiseen otteluuni valmistauduin lämmittelemällä rauhallisesti. Taas tuntui että ongelma aineenvaihdunnan puute palasi. Tällöin en saa hikeä päälle millään. Vähennän tällöin vaatetta, koska silloin tulee myös tukala olo kaikista jumppakamoista. Olo on parempi hieman viileänä. Onneksi ongelma on ollut vuoden sisällä jo niin useasti että osaan suhtautua rauhallisesti siihen. Ottelussa tulee tuntumaan pahalta, mutta sinne mennään.

Otteluun tuli vastaan britti, jonka voitin viime vuonna samassa kisassa. Ennen matsia tsemppasin ja ajattelin että tämä on tällainen työpäivä mutta pitää hoitaa homma kotiin. Ajoin hänelle kaksi varoitusta passiivisuudesta ja heitin osotolla yukon (5p.). Matsin jälkeen päävalmentaja Jaska sanoi että näytti pakkopullalta. Joo päivä oli kyllä yhtä kuivaa surkeaa vehnäpullaa ilman sokeria.

Kuva:Pajudo

Zagrebin European Cup

Serbian kisa oli European cupiksi hyvän tasoinen. Sarjat olivat isot ja osallistujissa oli paljon kovia nimiä. Ensimmäisellä kierroksella vastaani tuli bosnialainen. Lähdin matsiin varovaisesti tunnustellen mitä olisi luvassa. No ei ollut oikein mitään luvassa, tyttö ei ollut aktiivinen enkä ollut oikeastaan pulassa missään vaiheessa. Ajoin hänelle kaksi varoitusta passiivisuudesta. Ajattelin sen riittävän, joten loppu meni rauhallisesti, kunnes viimeisellä minuutilla sain päätettyä ottelun käsilukolla.

Toisessa matsissa oli itselleni tuntematon serbialainen. Olin katsonut hänen edellisensen matsin ja päätin keskittyä blokkaamaan aloituksissa hänen hieman erilaisen otteen. Tämä onnistui, ja sain taas ajettua kaverille passiivisuusvaroituksen. Ottelun puolessa välissä vastustaja muutti omaa taktiikkaansa ja pääsi pystykieppiin sisälle. Kaaduimme molemmat mahalleen mattoon. Vastustajalla oli kuitenkin hyvin vielä ote kiinni, jolla hän sai minut hitaasti rullattua ylitseen ja selälleen. Tästä tuli wazari (7p.). Menin toisen johdosta hätääntymään, vaikka aikaa tasoitukseen olisi ollut vaikka kuinka paljon. Riskillä lähdin cross-grip otteesta lonkkaheittoon, josta serbi minut rullattua toisella wazarilla. Ihan typerää riskinottoa tuossa vaiheessa ottelua. 

Kolmas ottelu oli belgialaista vastaan. Olimme edellispäivänä pitäneet toisillemme seuraa punnituksessa ja turisseet sitä sun tätä. Häneltä olin kuullut että European cupeista poistuu kisa-aamun kontrollivaaka, jolla pyritään kontrolloimaan liian suuria painonpudotuksia. Ottelu meni kuten yleensä leireillä meidän randorit/sparrit eli tasaista vääntöä harvoilla pistesuorituksilla. Tällä kertaa kuitenkin minä vein voiton. Sain otepelillä ja hallinnalla vastustajalle kolme varoitusta.

Kisahalli

Neljänteen otteluun vastaani tuli ranskalainen, joka on menestynyt myös isommissa kisoissa. Ranskalainen oli umpivasuri ja otteli erittäin syvällä kahvalla.  Yritin aina pelata alkuun omilla otteilla hänen kahvakätensä pois. Tämä onnistui ja ranskalainen ei edes yrittänyt tehdä mitään ilman hänen lempiotetta. Tämän jälkeen sain itse varoituksen mattoonvedosta (epäonnistunut yritys). Seuraavaksi vastustaja  sai taas varoituksen passiivisuudesta ja minun varoitukset seurasivat seuraavassa aloituksessa perässä. Viimeisellä minuutilla ranskalainen sai syvän kahvansa kiinni. Taas vähän hätäköin ja pelkäsin varoitusta, joten lähdin yrittämään polvisodea. Tästä ranskalainen heivasi minut jostain ihmesuuntaan selälleen. Harmi että kisoista ei ollut livelähetystä eikä tallenteita, koska tilanne jäi kyllä mietityttämään. 

Kisasta tuli mukavasti otteluita. Reissun valmentajan mukaan hävityt ottelutkin olisi olleet hyvin voitettavissa. Lensin liian helpoista tilanteista. Lähinnä johtuivat tekemistäni virheistä. Tietty parasta judoa on aina se kun osataan hyödyntää vastustajan virheet. Mutta omat virheeni olivat enemmänkin lasten kisojen tasoa. Suosittelen kyllä kisaa kaikille suomalaisille. Tullessamme kotiin Valtosen Tommi totesi että taas on nähty Serbiasta ehkä se 200m mikä liikuttiin hotelilta kisahallille. Niimpä, harvoin tämä mitään glamouria on.