Slovenian hopeinen saalis

Minulla oli pieni loma juhannuksen jälkeen, joten täälläkin on ollut syvä radiohiljaisuus. Nyt hyvin levänneenä ja syöneenä jaksaa taas kirjoittaa tännekin.

Eli mennäänpä nyt itse otsikkoon.  Pari viikkoa sitten kisasin Celjessä European cupissa. Turnaus oli kisablokin viimeinen, jonka jälkeen aloitetaan peruskuntokausi. Pientä väsymystä oli kyllä jo ilmassa, kun joka viikonloppu vetänyt painot alas jo pitkän jakson ajan. Sellaista herkkua tulee olemaan jatkossakin varsinkin kun alan kiertämään karsintaa enemmän tosissani 2020 silmällä pitäen.

Kisapäivä alkoi omalla kohdallani aika myöhään matsilla nro 41. Järjestäjät ottivat sarjani matolla myös kolme kierrosta miesten -73kg ennen kuin me pikkutytöt päästiin temmeltämään. Pääsin kaavioon sijoitettuna ensimmäisen kierroksen vapaalla.

Ensimmäiseltä kierrokselta vastaani selviytyi väkivahva turkkilainen.  Alkuun ajoin turkkilaiselle varoituksen passiivisuudesta, hänen keskittyessä lähinnä saamaan alistavaa otetta. Voimapesän sain heitettyä wazarin arvoisella ouchigarilla. 

Toiseen matsiin vastaan tuli hollantilainen, joka ollut maailmacuptasolla useasti mitaleilla. Matsi ei kauan ehtinyt vanheta, kun potkaisin tomoinagen. Alkuun liike ei meinannut lähteä mutta loppuun asti jatkamisella sain hänet lähtemään ylitseni kuin tikka tauluun. Vastustaja jäi osoittamaan mieltään tuomiosta mutta minä lähdin keskittymään finaaliin.

Finaaliin vastaa tuli kroatialainen. Taktiikka toimi alkuun ja ajoin hänelle kaksi varoitusta. Harmi vain kestävyyteni ei ole tällä hetkellä paras mahdollinen kun tämä puolivuotinen on mennyt sairastellessa. Jalkani siis hyytyivät ja minun oli mahdoton enää väistää vastustajan jalkakoukkua josta hän sai yukon (5p). Loppu aika yritin ajaa häntä riskillä kiinni. Hampaan koloon jäi yokogurumatilanne josta vastustaja sai wazarin (7p.)minun jäädessä alle. Nettilähetyksessä kuulemma kuului tuomareiden väittelyt oliko liike minun epäonnistunut yritys vai toisen jatko. Tällä kertaa äänet meni 2-1. Onneksi yleensä linja on epäonnistuneen hurlumhein tekijän puolella.

Loppuen lopuksi jäätiin kuitenkin tästä kisakaudesta plussan puolelle vaikka enemmän olisin toivonut. Nyt nostaa minun kuntotasoa paremmaksi tai ainakin siihen mitä se oli. Kisojen jälkeisellä leirillä randorit olivat aika shokki tälle rapakuntoiselle.  Matsit pystyy huulta purren selviytymään mutta pitkät randorit, ne ovat nyt minulle paha nakki. (Toimitus huomauttaa: Kestävyys ei oikeasti niin huono ole mutta se ei ole enää siitä mitä se on ollut) 

  Ai niin jos ette ole vielä käyneet tykkäämässä Facebookin urheilijasivustostani niin käykää ihmeessä. Sinne päivittyy vähän reaaliaikaisemmin menoni ja juttuni. https://www.facebook.com/pages/Katri-Kakko/668180803293820?fref=ts

Päästiin Annin kanssa mitalin makuun

Pistorasioista oli hotlalla pulaa joten täytyi kehittää luovia ratkaisuja.

Leiri ohi jee!

Katri saapuu Moskovaan

Viime viikonloppuna oli tarkoitus kisata Minskissä Valkovenäjällä. Lennot hankittiin Moskovan kautta, josta jatkon olisin pitänyt tapahtua Aeroflotin kautta. Joukkueelle oli hankittu viisumit Valkovenäjälle muttei Venäjälle, koska tarkoitus oli pysytellä kansainvälisellä alueella. Matkatoimistosta ja vielä lähtöportilta Helsinki-Vantaalla varmistettiin että kaiken pitäisi sujua.

No Aeroflotilla lentäessä kuvioihin astuukin pieni ongelma. Nimittäin laukut eivät jatka suoraan vaan matkustajan pitää toimittaa se itse jatkolennolle. Eli meidän olisi pitänyt päästä ulos kentän kansainväliseltä alueelta.  Ja sehän ei enää sopinutkaan.

Joukkueemme jäi siis jumiin kun passit eivät kelvanneet passintarkastuksessa. Kohta paikalle ilmestyikin papparainen asiaa hoitamaan. Hän sanoi että tämä ei ole Finnairilla ensimmäinen kerta kun viisumit jää tsekkaamatta. Joutuisimme palaamaan Suomeen sakkojen kera. Tähän tietysti sanoimme että voiko tätä mitenkään muuten selvittää, koska me emme ole tehneet mitään väärää. Meiltä myös otettiin passit ja lentoliput. Onneksi Suomen judoliiton päässä asiaa alettiin selvittää heti selvittää. Lopulta kun European judo union, Venäjän ja Valkovenäjän judoliitot olivat soitelleet kentälle alkoi vasta tapahtumaan. Reissun valmentajalle tuli ihme puheluita vähän kaikkialta, ja viisumin mahdollisuutta alettiin selvittämään. Välillä meidän olisi pitänyt etsi jotain Igor nimistä herraa, jota emme kyllä nähneet koko päivänä. Harmi olimme missaamassa jo lentomme Minskiin, joka oli toisessa terminaalissa. 

Tunnit kuluivat ja välillä sama papparainen tuli luoksemme. Meitä vaadittiin allekirjoittamaan sopimus joka oli venäjäksi. Sitä ennen hän ei muuta tekisi. Emme tietenkään alkuun suostuneet.  Melkein kuuden tunnin istuminen tilassa jossa ei saanut ruokaa tai juomaa oli hieman tylsää.  Itsellä tämä varsinkin otti kupoliin koska olin joutunut jo koko viikon pudottamaan painoa. 

Lopulta kirjoitimme sopimuksen ja suostuimme maksamaan sakot. Saimme passit ja meidän täytyi ostaa lentoliput Helsinkiin. Voi sitä riemua kun päästiin ihmisten ilmoille siitä odotusaulasta.  Riemu oli kyllä myös kaksijakoista. Harmitti koska kisat jäivät välistä, mutta sitä fiilistä oli ehtinyt miettiä kököttäessä päivän loukussa siinä hallissa. Osalle joukkueesta tämä oli entistä harmittavampi tapaus, koska kisa oli viimeinen mahdollisuus antaa näyttöä MM-kisoihin. Itselläni ei MM-tavoitetta ollut. Mutta ei se ruoka tai juoma maistunut niin hyvältä kun olisi punnituksen jälkeen maistunut… Lisäksi hyvä treeniviikko meni myös hukkaan. 

Alkaa jo vähän hymy nousta monen tunnin venailun jälkeen. Turha enää kiukutella kun vahinko tapahtui.

Illalla saavuttaessa Suomeen jouduimme vielä hiukan pelkäämään laukkujemme puolesta. Ne eivät nimittäin tulleet hihnalle. Menimme Finnairin tiskille kertomaan koko tarinan. Työntekijät olivat hämmästyneitä. He kertoivat että päivittäin ihmisiä tekee vaihdon meidän tapaan ilman viisumia ja hyvin kuulemma toimii. Riippuu kuulemma paljon myös ihmisestä kuka on Moskovan kentällä työvuorossa. Moskovasta ilmoitettiin myös että nyt olisi Suomen jengillä luvat kunnossa.  Perusbyrokratiaa siis. No sai Finnairkin meistä melko muikean sakon yhteensä 15 000 e.

Jatkoin iltaani Teijan luo Espooseen. Teija oli mahtava itsenä ja grillasi vielä  minulle ja Lauralle samalla kun kerrottiin päivämme kulusta. Lauantaina jatkoimme Pajulahteen jossa oli käynnissä B-nuorten EM-valmistava leiri. Myös Tea ja Jaana olivat naisista paikalla. Saatiin hyvä kisakauden kuntopiiri sekä pari randoria. Kävin myös sunnuntaina ottamassa judotreenin samalla leirillä.

Ensi viikolla kisablokki ruljanssin päättää Celjen european cup kisa. Alkaa jo ote pikku hiljaa livetä. Tämä reilu kuukausi on kulunut treeneissä, töissä, lentokentillä, kisapaikoilla ja hotelleissa ja kotona pyykäten. En aina edes tiedä missä maassa olen. Normaali aamunavaus on se että joutuu tokkuraisena miettimään missä päin maailmaa sitä nyt oikein onkaan. Celjen kisan jälkeen joukkue jää vielä alkuviikoksi samaan paikkaan leirille. Sen jälkeen minulla alkaa oikea viikon loma! Menemme Sanden kanssa alkuun moikkaamaan siskoani Ouluun ja siitä jatketaan sitten Posiolle porukoitteni mökille. Siellä maltan olla vähän aikaa ehkä paikallani.

European open Cluj-Napoca Romania

Hola! Nyt on Romanian kisa ohi. Tällä kertaa jäin tyhjin käsin ilman otteluvoittoja, mutta sellaisia kisoja käy kaikille. Ottelutuntuma oli jo kuitenki parempi kuin Oreburgissa eikä flunssa enää häirinnyt.

Vastassani oli turnauksen kakkossijoitettu israelilainen. Hän oli myös leireiltä jonkin verran tuttu vastus. Ottelu lähti hyvin käyntiin ja sainkin omasta mielestäni ihan hyvän alun. Sain kylläkin  varoituksen passiivisuudesta, joka oli aiheeton. Minulla oli enemmän heittoyrityksiä varoitusta annettaessa. Vastustaja oli vahvempi kuin minä, enkä päässyt oikein lähelle häntä. Sen takia sainkin toisen varoituksen passiivisuudesta tällä kertaa aiheesta. Näillä pisteillä mentiin sitten loppuun asti. Huomasin että en oikein saa sitä toista vaihdetta päälle. Voi olla että johtuu myös olemattomasta kisoihin valmistavasta kaudesta :D. Sama israelilainen eteni pronssimatsiin saakka. Pascal vitsaili että jos israelilainen voittaa sen matsin huitaisee hän minua paperinivaskalla. Onneksi ei voittanut. ;)

Passe myös sanoi että olen yhtä hyvä kuin vastustaja ja että minun pitää uskoa se. Ja varoituksilla ei saisi hävitä. Itseni mielestä ongelmani ei ole itseensä uskominen, ei minulla pää petä. Ehkä hiukan jämäkkyyttä ottelutyyliin lisää, tai voi olla että ottelussa kokemus vielä pyyhkäisi nuoruuden yli.

Sunnuntaina kalkkilaivan kapteenit kävi tutustumassa läheiseen puistoon.

Näissä isommissa kisoissa harmittava piirre on pienet keräilyt. Pitää saada itsensä poolifinaaliin asti jotta matsit jatkuu joko semarissa tai keräilyssä. Muut joutuu suihkun kautta hattuhyllylle. Siellä istuskellessa nousee olo että varokaa vaan tuutte minua selkä kerralla vastaan. Pari vuotta niin haluan olla vakiokamaa palkintopallilla tämän tason kisoissa. Kisaputki jatkuu ensiviikonloppuna Minskissä Valkovenäjällä European openissa.

Mukavaa kesää kaikille!

-Katri