OTC-Budapest ja SM-kisat

Tällä viikolla on ollut jos monenlaista tapahtumaa. Budapestin lähdettin sunnuntaipäivänä Lahtelaisittain eli minä, Anni Jaana. Päävalmentaja Pascal lensi omaa reittiään Barcelonasta. Edellistä vuosista poiketen leiri oli siirretty Tatasta Budapestiin.

Leiri meni ihan mukavasti. Kaivattua kovaa randoria (sparria) tuli. Ensimmäisessä harjoituksessaa tuli Passelta kommenttia että nyt vähän sitä kovuutta peliin ja Suomi-vaihe pois päältä. Suomessa randoreissa ottaa tavallaan liian ”kiltisti” kun kaikki ovat tuttuja tai ystäviä. Ulkomailla on myös tärkeä harjoitella, koska Suomessa kaikki tietävät jo pikkurillin heilautuksesta mitä olen seuraavaksi tekemässä. Nyt sai tehtyä hyvin omia vahvoja tekniikoita sekä talven aikana harjoiteltuja uusia jippoja.

Leirillä kulki hyvin, ja sain heittoja tehtyä oman sarjan kovillekin nimille. Jaanalle varattiin kaikki randorit melkein poikkeuksetta jo treenien alussa. Itse vastustajaa vailla tokaisin, kumpa itsekin olisin noin suosittu. Jaana neuvoi, että voita Gran prix-kisa niin onnistuu. Heheh laitoin sen kärkeen to do-listaan ;).

Kunto oli jo paljon parempi kuin Nymburkissa. Pystyin ottamaan omalla tyylillä paljon paremmin väsymättä. Välillä viimeisellä minuutilla oli kyllä havaittavissa pientä hyytymistä, mutta kunto on selvästi nousussa. Leiri ristittiin maanantaileiriksi, koska kaikilla meillä oli pieniä haavereita leirillä. Itselleni iski flunssa keskiviikkona, jonka takia jouduin huilimaan torstain. Kurkku oli kipeä ja tukkoisuutta oli havaittavista. Tarkoituksena oli kuitenkin vielä otella viikonlopun Suomen mestaruuskisoissa.

Unkarissa kesä oli jo pitkällä

Löydettiin keskustassa haahuilessamme IJF:n toimisto (kansainvälinen judoliitto)

Jonka edessä oli julisteita viime MM-kisojen mestareista

Käytiin Tonavan molemmilla puolilla Budassa ja Pestissä niinkuin kunnon turistin kuuluu.

Suomeen saavuttiin torstai ja perjantai välisenä yönä. Yön jälkeen tuntui että flunssa olisi jo parempi. Lisäksi olin kilttinä tyttönä ajatellut, että olisi pieni pakko myös sinne mennä. Hölmö minä. Olin menossa matsaamaan ylempään painoluokkaan, joten oman painon kanssa ei ollut ongelmaa. 

Kisapäivänä alkoi huomaamaan vielä oman puolikuntoisuutensa. Olo oli täsmälleen sama kuin Tallinnan kisassa syyskuussa. Kurkku kuiva kuin Sahara, mitään hikeä ei tullut pintaan vaikka kuinka jumppasi. Naamasta tuli tomaatin punainen. Siinä tilanteessa otti pahasti päästä, mutta sovittiin Sepon kanssa että yritän ottaa poolini ottelut, jos vaikka olo lähtisi siitä paremmaksi.

Poolin kaikki kolme otteluani päättyivät heittoipponeihin, jotka onnistuin tekemään nopeasti heti otteluiden alussa. Menin kaikkiin kylmiltään, koska lämmittelystä tuli vain heikompi olo. Ennen iltapäivän semifinaalia päätin jättää leikin kesken. Tärkeimmät kisani ovat kuitenkin vasta touko-kesäkuun vaihteessa. Tällaisena superkilpailuhenkisenä ihmisenä päätös oli vaikea. Ja kyllä harmitti siinä otteluita katsellessa. Nyt illalla tukkoisena ja ääni kadoksissa tiedän että päätös oli oikea. Pitäisi vissiin enemmänkin jatkossa kuunnella kehoaan ja luottaa omiin tuntemuksiin. Ei-sanakin olisi kelpo oppia sanomaan jo aikaisemmin. Seuraavat pari päivää makaan ihan varmasti vaan levynä kotona.

Puss och kram!

Someilua ja pääsiäisleiriä.

Tein vihdoin urheilija-profiilin Facebookkiin. Ajatus oli alkuun aika epämukava. Itsensä asettaminen jalustalle on ollut minulle vaikeaa. Pajulahdessa ohjaajanroolin tottui kun jatkuvasti heitettiin ihmisten eteen ohjaamaan mutta ajatus koko ajan esillä olossa somessa tuntui vähän vieraalta... Tietysti minulla on ollut tämä blogi mutta en ole sitä ennen juurikaan mainostellut lähisukulaisia pidemmälle. Tänne kirjoittaminen alkoi koska halusin pitää läheiset kartalla, sekä kehittää minun tekstin tuottamista lukihäiriön takia.

Eilen uskalsin sitten jakaa tämän blogin myös ensimmäistä kertaa myös Facebookissa Ja en kadu. Ehkä tämä on myös tarinaa mitä voin lukea kymmen vuoden päästä ja miettiä että kyllä on neiti Kakolla viirannut päässä nuoruudessa ja pahasti.

Tosiaan FB-urheilijasivujen tykkäysmäärä pudotti minut tuolilta!  Nöyrät kiitokset kaikille, jokainen tykkäys nimittäin auttaa minua jatkossa. Porukkaa oli vaikka mitä kautta! Ja tietysti Sodankylän väki ja heidän määrä hätkähdytti. Tyttö voi lähteä Lapista mutta ei Lappi tytöstä.

Ja nyt pääasiaan eli judoon. Pariisin leiriviikko jäi haaveksi, koska meitä suomalaisia ei ollut sinne kovinkaan paljoakaan lähdössä.  Viime viikonloppuna oli edustusvalmennusleiri. Viimeksi pääsiäinen ilman judoa on ollut vuonna 2006.  Pyhät ovat vaan helpointa ja parasta aikaa harjoitella.

Leiri sujui ihan leppoisesti. Nyt alkaa tuntua että keho on siinä mihin jäätiin ennen keuhkokuumetta. Jalat toimivat, enkä kompuroinut hapoissani. Tekniikka osuus oli vähän niin ja näin. Opeteltiin kahvajudoa. Itse elän liikkeestä ja sellainen kahvalla tukahduttaminen ei sovi minulle. Lisäksi sitä on minusta hirvittävän tylsää harjoitella ;). 

Herra päävalmentaja päätti myös yhdistää leiriin testauksen. Siitä oltiin montaa mieltä mutta testit siis tehtiin.  Itse olin ihan ok tyytyväinen. Vaikka leirin rasitus painoi oli hapenottokykyni parantunut viime testistä. Lisäksi olen saanut myös talven aikana lisättyä voimatasojani ja sen olen huomannut kyllä treeneissäkin. Esim. rinnallevedon tulos on talven aikana parantunut peräti 8kg. Ja kyllä tuntuu että 62,kg puolikin taitaa olla nurkan takana rinulissa. Penkkipunnerrus on se murheenkryyni ja esim. penkkivetokin oli huomattavasti parempi kuin perinteinen pena. Minun kroppa varmaan hylkii sitä liikettä. Testeistä on hyvä muistaa että ne ovat vain suuntaanantavia, eivätkä kerro absoluuttisesti onko hyvä judoka.

Larden kanssa. Kuva:Pajudo